5.5 Ongelmat/kritiikki
Koska tämä on suhteellisen vapaamuotoinen projekti, voi vastaan tulla monia, ennalta-arvaamattomiakin ongelmia. On tietysti mahdollista, että oppilaat tai joku oppilaista ei innostu tämäntyyppisestä työskentelystä ollenkaan. Sen pyrin estämään esittämällä asian mielenkiintoisesti heti alusta lähtien.
Keskustelu saattaa myös helposti lähteä “sivupoluille”, vaikka pyrin pitämään tietyn linja, tarkoituksena onkin keskustelun antaa edetä omalla painollaan. Toivon, että tämä projekti avaisi edes vähän oppilaiden silmiä jollekin uudelle sekä suhteessa itseen, että muihin ihmisiin. Erityisesti vanhempien ihmisten kohtaamiseen toivon tämän antamaan uudenlaista rohkeutta ja arvokkuutta. Yhteiskunnassa kuitenkin ikääntyneiden väestö kasvaa koko ajan, joten meidän tulee nähdä jokainen ikäryhmä tärkeänä ja samalla meidän tulee olla valmiina auttamaan toinen toisiamme siinä missä näemme, että avuntarvetta on. Vuorovaikutuksen lisääminen eri ikäryhmien kesken varmasti poistaa ennakkoluuloja ja muuttaa näkemyksiä sekä muuttaa toivottavasti välillisesti myös käyttäytymistä ja arvoja. Toki vaikutus voi hyvin olla molemminpuolinen, jos tällaista toimintaa jatkettaisiin. Eli ikäihmiset ja päiväkodin lapset kokevat iloa ja mielihyvää siitä, että he ovat toiminnan keskipisteessä, he tulevat kuulluksi ja saavat arvostusta. Ja jos ei niin isoja asioita tapahdukaan, niin toivottavasti tästä olisi jollekin edes sen yhden hetken ilo, joka kantaisi taas muutaman päivän eteenpäin.

Vaikka olenkin osittain kovin idealistinen luonteeltani, mä uskon, että tää sun kehittelemä hyvän mielen viikko avaisi silmiä todellisuudelle ja läsnäololle ja levittäisi varmasti hyvää oloa kanssaihmisiin pikemminkin kuin, että mitään ei juuri tapahtuisi. Jo pelkästään tämä suunnitelma on saanut jo mut innostumaan tulevaisuudesta ja erilaisista projekteista. Nyt suunnittelen jo innolla kesän leirejä ja miten siellä voisi toteuttaa lapsille ja nuorille vaikuttamisen ja osallistumisen kokemuksia sekä noita tunteiden käsittelyharjoituksia ja keskusteluja.
Tosi kiva kuulla, että olet saanut uutta potkua ja ihanaa jos lähtisit kehittelemään leireille jotain tämäntyyppistä!! Hieno juttu! Uskon itsekin, ettei monestikaan tarvitse tehdä kovin paljoa ja silti se voi vaikuttaa toiseen ihmiseen positiivisella tavalla syvästi. Itselläkin on ollut niin hyvä mieli tehdessäni tätä suunnitelmaa. Ja aina, kun huomaan, että joku käy lukemassa suunnitelmaani tulen erityisen Hyvälle mielelle. Kiitos siitä myös Sinulle!!