2 Synopsis

Lainasin tätä synopsis-rakennetta epemarjan -sivuilta. Toivottavasti ette pahastu. Jos tuntuu, ettei rakenne toimi niin vaihdan tämän sitten. Minusta on kiva etukäteen tehdä jonkinlaista tavoitteenasettelua ja määrittelyä, jotta aihe ja tavoitteet tulevat selkeäksi myös itselle. 

 

Aihepiiri: Tunnetaitojen, tunneilmaisun, empatian ja toisen kuuntelemisen taitojen löytäminen.

Tavoite:Omien  tunnetaitojen löytäminen, kehittäminen ja työstäminen. Ihmisen kohtaaminen ja kuunteleminen. Omien ajatusten ja tunteiden ilmaisu muille ryhmäläisille. Eri ikäisten ihmisten kohtaaminen ja empatiataitojen löytäminen ja kehittäminen. 

Integrointi: Voidaan integroida äidinkieleen ja biologiaan / siinä olevaan terveystiedon osuuteen, musiikki tulee myös mukaan loppuvaiheessa.

Opetuksessa huomioitava: Jokaisen yksilöllisyys ja herkkyys. Avoimen ilmapiirin luominen tärkeää.

Työ vaatii oppilailta: Itsensä peliin laittamista, itsensä ja toisten kuuntelemista.

Ajankäyttö:Koko projektiin käytetään kokonaisuudessaan kolme viikkoa. Ensimmäisen viikon aikana päivittäin noin yksi tunti suunnitteluun. Toisen viikon aikana toteutukseen käytetään muutama kokonainen päivä ja muina päivinä muutamia tunteja. Kolmannella viikolla yhteinen loppupalaveri; miltä tuntui, jäikö joku vaivaamaan, miten tästä eteenpäin. Tuotetaan myös omaa materiaalia, hyvän mielen idean mukaisesti ja integroidaan mukaan myös musiikkia.

Tämäntyyppisen projektin vetäminen koulussa on siinä mielessä erittäin mukavaa, että tilanteet tulevat kehittymään aina omalla painollaan ja tavallaan. Tässä annetaan kiireetön vapaus kurkistaa vähän pintaa syvemmälle, eikä valmiita vastauksia ole. Jokainen tilanne, tunne ja ajatus on sallittu ja oikea, kunhan pysytään omalla tavallaan “asiallisella” linjalla.  Keskustelun annetaan edetä ja etsiä rajojaan. Puhutaan niin sanotusta filosofisesta opetusmetodista ja ehkä lähtisin siitä, että pyrin käyttämään sitä mahdollisimman paljon. Kysyn ennemminkin yhdessä oppilaiden kanssa, kuin esitän valmiita vastauksia.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.